Yritysvastuuraportoinnin ABC: Kuka vastaa yrityksen ympäristövastuusta ja miten?

Tästä takaisin podcasteihin.

4_YmparistoPodcast1

Äänitteen kesto: 25 min

 

Litterointimerkinnät

sa-	sana jää kesken
(sana)	epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja
(-)	sana, josta ei ole saatu selvää
(–)	useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää
[tauko 10 s]	vähintään 10 sekunnin tauko puheessa
, . ? :	kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa

 

 

[kiukaan ääniä]

 

TARJA ISOLA:

 

Tämä on Vihreä tilinpäätös ja vastuullisuus osana vihreään siirtymää eli Vihreä vastuu -hankkeen Yritysvastuuraportoinnin ABC -podcast. Sarjasta saat tietoa, miten voit varautua yritysvastuuraporttien muutoksiin, mitä pk-yritysten vastuullisuustoiminta käytännössä tarkoittaa ja miten siitä voidaan raportoida.

 

Tervetuloa Vihreää vastuu -hankkeen podcastjaksoon, jossa käsitellään yritysten ympäristövastuuta. Minä olen vastuullisen liiketoiminnan lehtori Tarja Isola LAB-ammattikorkeakoulusta ja tänään kanssani keskustelee TKI-asiantuntija Lea Huttunen LAB-ammattikorkeakoulusta.

 

Minun taustani löytyy Jyväskylän yliopistosta, josta olen valmistunut kauppatieteiden maisteriksi pääaineena corporate environmental management. Työskentelen sen hyväksi, että yhä suurempi määrä opiskelijoita ja pk-yrityksiä ymmärtää vastuullisen liiketoiminnan merkityksen ja hyödyt.

 

Lea on ympäristötekniikan diplomi-insinööri ja maa- ja metsätalouden maisteri ja työskentelee vastuullisuuteen liittyvissä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeissa. Tänään keskustelemme siitä, että kun puhutaan yritysten vastuullisuudesta ja erityisesti ympäristövastuusta, kuka siitä itse asiassa vastaa. Kuka on vastuussa siitä, että yrityksen toiminnalla olisi entistä vähemmän sekä suoria että epäsuoria vaikutuksia luontokatoon ja ympäristön tilan heikkenemiseen?

 

Jos nyt mietitään, mitä se ympäristövastuullisuus tarkoittaa, niin sehän on siis sitä, että yritys pyrkii siihen, että sen toiminnalla olisi mahdollisimman pieni vaikutus ympäristöön, eli mahdollisimman pieni ympäristövaikutus. Meillä on useita tahoja Suomessa, jotka tutkii näitä ympäristövaikutuksia. Muutaman mainitakseni voin sanoa Suomen ympäristökeskuksen ja luonnonvarakeskuksen. Mutta jokaisella meillä, myös pk-yrityksillä on mahdollisuus vaikuttaa niihin omiin tekoihin ja omaan toimintaan, jolla on siis vaikutusta tähän ympäristöön.

 

Mitä mieltä sinä, Lea, olet siitä, että voiko pk-yritys tehdä jotain niiden ympäristövaikutusten pienentämiseksi, joita yrityksen omasta toiminnasta syntyy?

 

LEA HUTTUNEN:

 

Joo, totta kai voi. Monenlaisella tavalla.

 

TARJA ISOLA:

 

Hieno kuulla. Haluaisit sä kertoo joitakin esimerkkejä?

 

LEA HUTTUNEN:

 

No, jos ajatellaan ihan noista sun mainitsemista suorista haitallisista ympäristövaikutuksista, niin kaikki tämmönen, että päästöt viemäriin on asialliset, noudatetaan sopimuksia ja lainsäädäntöä. Muutenkin esimerkiksi jätehuollossa tietysti ja muutenkin esimerkiksi kemikaalien varastointi on asiallista. Varaudutaan riskien torjuntaan ja pidetään kalusto kunnossa, niin sieltä ei pääse sitten mitään ikäviä päästöjä maaperään, vesiin eikä ilmaan.

 

Sitten toki voi hankkia ympäristömyötäisiä tuotantotekijöitä. Esimerkiksi polttoaineissahan tämä on ollut pitkään mahdollista. Muitakin hankintoja, kuten joutsenmerkittyjä palveluita tai tuotteita, niistä löytyy tietoa joutsenmerkki.fi-sivulta ja siellä on myös ne kriteerit esitelty. Logistiikkatöiden suunnittelu voi vähentää niitä suoria ympäristövaikutuksia. Sitten toimitusketjuun kannattaa kiinnittää huomiota. Se on sitten tämmöinen epäsuoran vaikutuksen vähentäminen. Sehän alkaa olla jo arkipäivää, että kysellään vähän omilta alihankkijoilta, että mites te otatte nää vaikutukset huomioon.

 

Toki sitten tää päivän sana hiilijalanjäljen pienentäminen on erittäin tärkeää. Elikkä pyritään välttämään fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Sitten siihen liittyen myös tää energian säästö. Siitä löytyy paljon lisätietoja, miten sitä voi toteuttaa ja minkälaista tukea saa esimerkiksi erilaisiin investointeihin, niin Motivan sivuilta, eli motiva.fi.

 

Sitten on vielä epäsuorana ympäristövaikutusten vähentämiskeinona se, että miten yritys auttaa esimerkiksi asiakkaitaan, kuten meitä tavallisia kuluttajia ja sitten yritysasiakkaitaan, vähentämään haitallisia ympäristövaikutuksia. Voi todellakin vaikka ottaa rikkoutuneita tuotteita takasin ja auttaa asiakkaita kierrätyksessä ja niin pois päin.

 

Mutta se on oikein hyvä kysymys, että kuka itse asiassa vastaa siellä yrityksessä yrityksen haitallisista ympäristövaikutuksista. Miten sinä lähestyisit tätä asiaa, Tarja?

 

TARJA ISOLA:

 

Tää on todella hyvä kysymys, että missä se sitten se vastuu siitä yrityksen ympäristövaikutuksista asuu. Asuuko se siellä yrityksen sisällä vai asuuko se siellä yrityksen toimintaympäristössä? Nyt jos ajatellaan, että yritys toimii osana jotain toimintaympäristöä, on osa sitä toimintaympäristöä, niin asiaa voi ajatella hyvin eri näkökulmista.

 

Sitä ympäristövastuutahan siellä yrityksissä voidaan toteuttaa hyvin eri tasoilla. Se vastuullisuus voi olla niinkin pientä, että mennään yhdessä henkilöstön kanssa istuttamaan vaikka puuntaimia. No, silloinhan se ympäristövastuullisuus ei vielä näy siellä yrityksen varsinaisessa toiminnassa. On voitu esimerkiksi yrityksessä tehdä päätös, että se ympäristövastuu on siellä tuotekehitysosastolla. Eli silloin tehty yrityksessä päätös, että kehitellään uusia ympäristön huomioivia tuotteita tai kehitetään niitä vanhoja tuotteita sen ajatuksen pohjalta, että ne kuluttaisivat mahdollisimman vähän vettä, sähköä ja raaka-aineita. Silloinhan se ympäristövastuu on tavallaan laitettu asumaan sinne tuotekehitysosastolle.

 

Sit jos ajatellaan koko yrityksen toimintaa liiketoimintamallina, niin jos ympäristövastuu on laitettu sisälle sinne liiketoimintamalliin, niin silloin se koko liiketoiminta on rakennettu sellaiseksi, että kaikki toiminta lähtee siitä ajatuksesta, että vaikutus siihen ympäristöön on hyvin pieni tai olematon. Tällöin se on vahvasti yrityksen arvovalinta. Eli vastuullisuus näkyy silloin myös siellä yrityksen arvoissa. Silloin, kun se on siellä arvoissa, niin se löytyy myös sieltä yrityksen strategiasta. Silloin siihen on sitoutunut myös se koko yrityksen johto.

 

Mutta nyt jos pohditaan, että ympäristövastuullisuus on ja se on siellä yrityksessä ehkä päätetty ottaa ihan strategiseksi arvovalinnaksi, niin miksi yritys kuitenkin lähtisi alun perin pohtimaan tällaista ympäristövastuullisuusasiaa? Miksi yritys tekisi päätöksen lähteä panostamaan ympäristövastuullisuuteen? Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää, Lea?

 

LEA HUTTUNEN:

 

Joo, se on tosiaan hyvä kysymys. Elikkä sehän voi tulla aika monesta paikasta tämä tarve ympäristövastuun kohentamiseen tai sen kehittämiseen. No, ensinnäkin voi sanoa, et ihan viranomaiset tai meidän poliittiset päättäjäthän tänä päivänä tavallaan odottavat myös yrityksiltä vastuullisuutta ja ekologisuutta, sen kehittämistä. Koko ajan lainsäädäntö tiukentuu. Sitä ennakoiden yritys voi saada kilpailuetua, kun ei tarvitse sitten viime tingassa reagoida.

 

Sitten toisaalta, kun puhut noista arvoista, niin erityisesti nuorille ympäristöasiat on selkeästi hyvin tärkeitä. He valitsevat jopa työpaikkojaan omien arvojensa mukaan. Elikkä nuorille näyttää siltä, että ehkä talous ei olekaan niin tärkeää kuin tämmöset arvovalinnat. Silloin yritys, joka hoitaa vastuullisesti toimintaansa, saa toki hyvää mainetta ja saa jatkossakin työtekijöitä.

 

Ei pidä missään nimessä vähätellä asiakkaiden merkitystä. Asiakkaat tänä päivänä kysyvät kyllä ympäristömyötäisiä tuotteita. Kysyvät muun muassa esimerkiksi tuotteiden kestävyydestä. Luomutuotteiden kysyntä on ruokahuollossa lisääntynyt. Voivat kysyä laitteiden energiankulutuksesta tietysti, ja niillehän onkin omat merkkinsä monille. Tuotteen alkuperä erityisesti kiinnostaa. Nykyaikainen kuluttaja on sen verran valistunut. Siinä myös sitten toki kiinnostaa, että onko sillä ollut haitallisia vaikutuksia matkallaan tänne heidän kauppaansa tai heidän hyllyilleen. Ja hiilipäästöt. Ne on tietysti semmoinen, mistä on niin paljon kirjoitettu, että asiakkaat ovat niistä hyvin kiinnostuneita.

 

Sitten voi olla, että paikalliset toimijat, sen yrityksen lähiympäristön asukkaat, järjestöt kiinnittävät huomiota. Mehän tiedetään näitä lehtikirjoitteluita, et jos jollakin on romuinen piha, niin se herättää pahennusta tai närkästystä. Ja tosiaan rahoittajat entistä enemmän ovat kiinnostuneita siitä, miten yritykset hoitavat vastuutaan, ettei siellä ole esimerkiksi riskejä, jotka sitten jossain vaiheessa näkyvät maaperässä, pohjavesissä tai erittäin suurina hiilipäästöjä.

 

TARJA ISOLA:

 

Erittäin napakoita nostoja, ja mä tartun heti tässä nyt tohon asiakkaat-sanaan. Eli yrityshän pyrkii vastaamaan asiakkailta syntyneisiin tarpeisiin. Nyt sä kuvailit asiakkaita, jotka ovat kiinnostuneita näistä yritysten ympäristövaikutuksista. Nyt jos pohditaan sitä kysymystä, että missä se asuu se vastuu sitten tästä ympäristöstä, niin asuuko se sittenkin siellä yrityksen asiakkaissa? Voiko ajatella jopa näin, että se on asiakkaissa se perimmäinen syy, jos yritys ei halua muuttaa sitä toimintaansa, koska ei ole sitä kysyntää? Eli ketä tässä nyt sitten vastuutetaan tähän ympäristövastuuseen? Tää on nyt vähän karrikoiden sanottu. Mutta mitä sä Lea sanoisit tähän, jos puhutaan noitten asiakkaitten omista arvovalinnoista ja yritysten arvovalinnoista, niin kumpi vaikuttaa kumpaan?

 

LEA HUTTUNEN:

 

Joo, tässä on siis tämmönen klassinen muna-kana-ongelma. Tää pikkusen minusta sellainen tilanne, että kun nykypäivänä asiakkaalle, jos ajattelemme ihan sitä loppuasiakkasta, kuluttaja-asiakasta eikä niinkään yritysasiakasta, niin mehän olemme yksilöitä kuluttajina. Me teemme täällä paljon töitä. Me tiedämme, että tämä yhteiskunta on aika vaativa ja luemme tämän tästä jostain lehdestä, että ihmiset uupuvat ja väsyvät. Pitää olla kovin itseohjautuva. Pitää ottaa selvää monista asioista. Olla vielä lapsen koulunkäynnistä kiinnostunut ja harrastuksia hoitaa ja koko ajan tosiaan kehittääkin itseään monin tavoin. Mä ajattelen jotenkin niin, että siinä tilanteessa on aika paljon vaadittu, jos pitäis jokaisesta tuotteesta myös jaksaa ihan itsekseen selvittää, et mitähän ympäristövaikutuksia tää tuote on nyt aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan.

 

Mä jotenkin näkisin, että tässä tilanteessa yrityksillä on aika iso rooli valistaa ihan tavallisia kuluttajia. Mun käsittääkseni myös YK ja EU odottaa tätä yrityksiltä. Eli silloin on tärkeetä, että tiedotetaan omista ympäristövaikutuksista selkeästi. Voidaan esimerkiksi julkaista tai osallistua joihinkin tämmösiin julkisiin sitoumuksiin. Esimerkiksi Suomessa on tämmöinen Motivan (-) [0:13:38] johtoisen energiansäästö-yhtiön verkkosivu kuin sitoumus2050.fi. Sinne voi tehdä yritys julkisen sitoumuksen ja kertoa myös, miten se vähentää muun muassa hiilikuormaansa, harrastaa materiaalitehokkuutta ja niin poispäin.

 

Sitten on tärkeää myös rahoittajien saada tietoa yrityksen ympäristövaikutuksista ja erityisesti siellä puolella kiinnostavat riskit. Täs on kuitenkin semmoinen iloinen tilanne minun mielestäni yritysten kannaltakin, että kun ajatellaan vaikkapa 90-lukua, jolloin Suomeen rantautui tämmöiset ympäristöjohtamisjärjestelmät, erityisesti isot yritykset oli niistä alkuun kiinnostuneita. Oli siellä myös toki joitakin vähän pienempiäkin mukana. Niin silloin oli aika vaikea löytää yhteistyökumppaneita tähän ympäristövastuun toteuttamiseen. Asiakkaidenkin oli paljon vaikeampi saada tietoa ympäristöasioista. Mut nythän tää tilanne on ihan toinen. Ympäristövastuu, ympäristönsuojelu alkavat olla valtavirtaa, jolloinka yritystenkin on aika helppo tai huomattavasti helpompi ku 90-luvulla löytää tämmöisiä verkostoja, joissa myös oppii ja joissa voi keskustellen kuulostella sitä, että mitä odotetaan ja mitä asiakkaatkin toivovat, ja olla myös vuorovaikutuksessa niiden asiakkaiden kanssa. Somehan on myös vaikuttanut tähän suuntaan. Lähtisin kuitenkin siitä, että yritykset ottaa aloitteen omaan käsiinsä ja vaikuttavat yhteiskunnassa näinkin.

 

TARJA ISOLA:

 

Nostit hyviä pointteja esille. Mikä mulle täältä kirkastu selkeästi tästä sun kommentista, oli yhteinen vastuu. Eli ei ehkä voidakaan vastuuttaa jotain tiettyä tahoa vastaamaan nyt ympäristövastuullisuudesta, vaan jokainen vähän vastaan siitä omasta toiminnastaan ja toimii sitten itse ihan vapaaehtoisesti tämän vastuullisuuden eteen.

 

Sä puhuit tästä 90-luvusta ja kumppaneista ja nyt tietoa halutaan ja tietoa on saatavilla. Kun mä jäin sitten miettimään, että kuinka paljon tässä on muuttunut viimeisten kymmenien vuosien aikana sen tiedon saatavuuden kanssa, niin onhan totta, että meille on tullut uusia hienoja järjestelmiä ja erilaisia menetelmiä siihen, että kuinka sitä vastuullisuutta voidaan todentaa vaikka siellä yrityksessä. Nyt jos mietitään sitä yritysten toimintaa ja miten he vois todentaa nyt näille asiakkaille ja sidosryhmille, että he toimivat ympäristövastuullisesti, niin mitä sellaisia keinoja on. Minulla tulee ensimmäisenä mieleen tietysti tällainen vastuullisuusraportointi. Eli yritys voi kirjoittaa vuosittain tällaisen raportin, jonne kerää tietoa omasta toiminnastaan ja sen vaikutuksista. Siellä voi siellä raportissa kertoa esimerkiksi vedenkulutuksesta, sähkönkulutuksesta, energian käytöstä, onko uusiutuvaa energiaa käytössä, lajitellaanko jätteitä tai hyödynnetäänkö hukkaa. Hyvin siis monenlaisia asioita voidaan tällaisessa raportissaan kertoa ja kerätä sinne yhteen.  Siel on myös helppo kirjoittaa auki niitä yritysten tavotteita, että mihin lähdetään seuraavaksi satsaamaan. Sidosryhmien on hyvin helppo sieltä sitten kerätä ne tiedot, mitä he juuri itse kaipaavat sillä hetkellä. Sielt on myös helppo nostaa näitä vastuullisuustoimia sit yritysten viestintäkanaviin.

 

Toinen, mitä jo sivusitkin Lea tuossa, mitä mulla tuli mieleen, niin on tietysti nämä vastuullisuussertifikaatit ja erilaiset vastuullisuusmerkit. Ehkä jos mä asetun kuluttajan asemaan, niin jokainen teistä on varmasti kaupassa käydessään tunnistanut sellasia erilaisia merkkejä ja logoja siellä tuotteiden pakettien kyljistä. Nämä logot ja merkithän on sitten keino myös todistaa, että tämä tuote tai tämä yritys toimii nyt ainakin tietyllä tavalla vastuullisesti. Tietysti nämä logot ovat hyvin tunnettuja ja tunnistettavissa.

 

Eli keinoja löytyy siis sille, että kuinka ympäristövastuullisuutta voi todentaa ja kuinka sen voi julistaa ja julkistaa muille toimijoille, asiakkaille ja sidosryhmille ja koko hankintaketjulle esimerkiksi. Mutta nyt mä jäin miettimään, että mä haluaisin Lea heittää pallon sulle, että mitä sun mielestä se vaatii, että sinne päästään näihin hetkiin? Että kun on todennettu se ympäristövastuu siellä yrityksestä, niin mitä matkalla sinne on tapahtunut?

 

LEA HUTTUNEN:

 

Kyl mä ajattelen näin, että se vastuullisuus on semmoinen oppimisprosessi koko organisaatiolle. Elikkä jostakin kohtaa on innostuttu. Se on tosiaan voinut tulla joskus ulkoapäin se ajatus, mutta kyllä siellä yrityksessä yleensä, että se kantaa esimerkiks johonkin ympäristösertifiointiin asti, niin kyllä siellä pitää olla myös omaa sisäistä niin sanottua draivia eli innostusta tai ainakin halua toimia ympäristövastuullisesti ja kehittää sitä ekologisuutta, ympäristöjalanjäljen pienentämistä.

 

Silloin mä ajattelen näin, että joissakin organisaatiossa johdon kannattaa kuunnella tarkalla korvalla, et siellä voi olla hyvinkin halukkuutta työntekijöissä ja jo semmoista hiljaista tietoa ja osaamista, et miten meillä voitas kehittää näitä asioita. Elikkä kyllä siihen pitää saada sitten lopulta koko organisaatio mukaan. Olen nähnyt semmosia tilanteita, missä sitten joku nimetään ympäristövastaavaksi. Hän sitten rupeaa tekemään ympäristöjärjestelmää, ja siihen tulee muutama linjaorganisaatiosta mukaan tai muutama työntekijä mukaan. Sitten siitä tehdään semmoinen erillinen järjestelmä, jonka pyörittäminen on aika raskasta. Elikkä tosiaan kun mä ajattelen, et se on oppimisprosessi, niin kun mainitsit tuossa myös nämä raportit ja sertifikaatit ja itse mainitsin tuolla aikasemmin sen sitoumus 2050 -sivuston, jossa on näitä sitoumuksentekomahdollisuuksia, niin mä ajattelen, että näissäkin on semmoinen oppiminen. Kun me kirjataan näitä asioita ja seurataan niitä, niin samalla me opitaan lisää myös itsestämme siellä organisaatiossa. Kyllähän se on se vanha totuus, että se mitä halutaan johtaa ja kehittää, niin sitä pitää myös vähän niinku (-) [0:21:00].

 

Eli tää on pikkusen semmonen oikeestaan edellytys sille oppimiselle. Toki yhteinen keskustelu myös. Sitten niinku mä tossa aikasemminkin viittasin, niin voi olla toimialan omat verkostot antaa hyvää tietoa. Paikalliset toimijat, niiden kanssa keskustellen voi saada hyviä vinkkejä, et mitä me voidaan tehdä.

 

Tähän kuitenkin vielä haluaisin lisätä sen, että ympäristövastuu on tosiaan ihan meidän kaikkien suomalaisten ja Suomessa asuvien ihmisten vastuulla riippumatta meidän roolista, koska jo perustuslaissa se sanotaan. Siel on perusoikeuksissa pitkä lista oikeuksista, mut ainut vastuu koskee meidän kaikkien vastuuta ympäristön ja luonnon tilasta. Jokainen sit omalla roolillaan. Tässä kannattaa toki korostaa sitä, että usein sanotaan, et elefanttia ei kannata yrittää kerralla syödä, vaan (-) [0:22:15] pikkuhiljaa ja semmoisena iloisena oppimisprosessina, kehittymistapahtumana. Joillekin työntekijöille tää voi olla jopa työhyvinvointia lisäävä asia, että hei, mä pääsen toteuttamaan mulle tärkeitä asioita mun työpaikalla. Silloin myös henkilöstöä kannattaa palkita pikkusen siitä ja ottaa heitä huomioon, kun he tekee näitä hyviä asioita.

 

TARJA ISOLA:

 

Eli yksi askel kerrallaan ja jokainen askel on tärkeä. Yrityksessä, kun pohditaan, mitä Lea juuri äsken sanoi, niin katse voidaan kääntää sinne sisäänpäin henkilöstöön ja prosesseihin mutta myös katse sinne ulospäin verkostoihin ja osaamiseen, mitä siellä ympärillä on tarjolla. Hyvä uutinen kaikille on kuitenkin se, että asui vastuu ympäristöstä sun mielestä missä tahansa, on meillä kaikilla keinot vähentää vaikutuksia ympäristöön hyviä. Tää on mun mielestä tosi lohdullista. Me olemme kaikki yhdessä tämän saman asian äärellä.

 

Tähän meidän on hyvä lopettaa. Kiitos Lea, kun olit kanssani keskustelemassa yritysten ympäristövastuusta ja kiitos kaikille kuulijoille mukanaolosta. Minä olen Tarja Isola ja seurassani oli Lea Huttunen.

 

Vihreä vastuu -hankkeessa kehitetään tilitoimistojen ja heidän asiakkaidensa kanssa vihreän tilinpäätöksen ja vastuullisuusraportoinnin palvelumallia Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Etelä-Karjalan alueella. Tavoitteena on yhtenäinen ja objektiivinen palvelumalli, jonka lähtökohtina on vihreä talous, yritysvastuulaki ja vastuullisuusraportointi. Hanke saa rahoitusta Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus toimintalinja 9 REACT-EU ESR -toimenpiteet. Hankkeesta lisää tietoa löydät osoitteesta vihreävastuu.fi.

 

[kiukaan ääniä]

 

Tästä takaisin podcasteihin.