Julkaistu 26.1.2022
Vastuullisuusraportoinnin kysyntä korostuu tulevaisuudessa yritysvastuulakimuutoksen johdosta!
Euroopan komissiossa valmistellaan parhaillaan lainsäädäntöehdotusta, joka keskittyy yritysvastuun sääntelyyn. Keskiössä tulee olemaan ihmisoikeuksien sekä ympäristöllisten asioiden huolellisuuden varmistamisen yrityksen toiminnassa sekä toimitus – ja alihankintaketjuissa. Viimeisimmän tiedon mukaan lakihankkeen julkaisupäivämäärän oli tarkoitus olla 8.12.2021, mutta tämä on kuitenkin viivästynyt. Tästä johtuen yritysvastuulakihankkeen tarkasta sisällöstä ei ole vielä tietoa, ja odotettavissa on, että tämän julkaisemista joudutaan vielä odottelemaan jonkun aikaa. (Ylänen 2021.)
Vihreä vastuu -hankkeen ensimmäisessä webinaarissa 25.11.2021 keskityttiin EU-tasolla valmisteilla olevaan yritysvastuulakiin. Aiheesta puhumassa olivat Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntija Hannu Ylänen sekä Työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Linda Piirto. Webinaariin oli kutsuttu muun muassa Uudenmaan, Päijät-Hämeen sekä Etelä-Karjalan alueella toimivien tilitoimistojen edustajia sekä Laurea- ja LAB-ammattikorkeakoulujen opiskelijoita ja henkilöstöä. Webinaari keräsi yhteensä 78 osallistujaa, mikä jo osaltaan indikoi aiheen kiinnostavuutta sekä ajankohtaisuutta.
Resilientti organisaatio ennakoi muutoksiin varautumalla
Yritysten selviytymiskykyyn liittyy vahvasti muutosten ennakointi. Resilientiksi organisaatioksi voidaan määritellä organisaatio, jonka toimimiseen vaadittava minimitoimintakyky säilyy kaikissa olosuhteissa, ja joka sopeutuu uuteen ympäristöön. Resilientti organisaatio havainnoi ja kiinnittää huomiota ympärillä tapahtuviin muutoksiin ja trendeihin. Muutokset voivat liittyä esimerkiksi teknologia – tai ympäristömuutoksiin, käsittää muutoksia asiakasryhmien käyttäytymisessä tai esimerkiksi varautumista lakimuutokseen. (Heiniö 2021.)
Euroopan parlamentissa hyväksyttiin 10.3.2021 laaja, kaikenlaisia yrityksiä sekä kaikkia toimialoja koskeva yritysvastuulainsäädännön uudistuksen valmistelu, joka velvoittaa yrityksiä ihmisoikeuksista, ympäristöstä sekä hyvistä hallintotavoista huolehtimiseen. Uudistuksen tavoitteena on ihmisoikeuksiin, ympäristöön sekä hyvään hallintotapaan kohdistuvien haittavaikutuksien estäminen. Tavoitteena on varmistaa, että tarpeen vaatiessa yritykset voidaan saattaa vastuuseen mahdollisista laiminlyönneistä johtuen. (Krogerus, 2021.) Yritysvastuusääntelyn ajatus ei saanut alkuaan pelkästään EU:n tasolla, vaan sitä pohdittiin samanaikaisesti kansallisesti monella eri taholla. Euroopan Komissio sitoutui viemään lakia eteenpäin vasta noin vuosi sitten, joten ennen tätä useat EU-maat varautuivat mahdolliseen tilanteeseen, jossa EU:n tasoista lainsäädäntöä ei saada. (Itkonen 2021.)
Vastuullisuusraportoinnin tarve kasvaa nopeasti
Ilmastonmuutosta voidaan pitää yhtenä merkittävänä tekijänä vastuullisuusraportoinnin kysynnän kannalta. Kokoluokaltaan suurien yritysten toiminnan näkökulmasta vastuullisuusraportointia voidaan jo pitää normaalina käytäntönä, sillä näiltä odotetaankin perinteisten talouslukujen julkaisemisen lisäksi vastuullisuustietoja. Vaikka vastuullisuusraportoinnin motivaattorina onkin aiemmin toiminut yritysten kannalta maine, yhä lisääntyvissä määrin kannusteena ajatellaan lainsäädännöllistä varautumista sekä riskienhallintaa mutta näiden lisäksi on hyvä huomioida, että myös sijoittajat odottavat vastuullisuutta yrityksiltä. (Silvola 2021.)
Vastuullisuuden ja siitä raportoimisen merkitys kasvaa
Vastuullisuuteen liittyvät kysymykset kehittyvät yhteiskunnan mukana. Todellisuudessa vastuullisuusraportoinnin kautta syntyvä arvo muodostuu kyseisen yrityksen tavasta harjoittaa liiketoimintaa. Vastuullisuudesta saadaan kilpailuetua yrityksille ainoastaan läpinäkyvyyden kautta. (Castrén & Snellman 2021.)
Ilmastorahasto Oy:n sivuilla kerrotaan siitä, kuinka heidän toiminnassaan on kiinnitettävä erityistä huomiota kriteeristöön ja vaikuttavuusmalliin. Kriteeristö pitää sisällään kansainvälisiä standardeja soveltuvilta osin ja kattaa ilmastonmuutoksen kannalta olennaiset lyhyen ja pitkän aikavälin mittaristot. Näin ollen myös vaikutukset ovat myöhemmin todennettavissa. (Ilmastorahasto 2021.) Tämä voidaan ottaa hyvänä esimerkkinä siitä, miten esimerkiksi rahoittajat kiinnittävät huomiota vastuullisuuteen liittyviin tekijöihin ja vastuullisuus voi olla ohjaava tekijänä rahoituspäätökselle.
Vihreä vastuu -hankkeessa Laurea – ja LAB -ammattikorkeakoulut keskittyvät yhteistyössä Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Etelä- Karjalan tilitoimistojen kanssa tilinpäätöskokonaisuuden uudistamiseen ja palvelumallin kehittämiseen. (Laurea-ammattikorkeakoulu 2022). Palvelumallin uudistamiseen sekä kehittämisen tavoitteena on tarjota pienille ja keskisuurille tilitoimistoille ”eväitä”, joilla nämä pystyvät vastaamaan tulevaisuudessa korostuvaan vastuullisuusraportoinnin kysyntään.
Kirjoittaja:
Jaakko Grönmark
Lähteet:
- Castren & Snellman 2021. ESG-tekijöiden merkitys kasvaa yrityskaupoissa. Viitattu 28.12.2021. https://www.castren.fi/fi/blogijauutiset/blogi-2021/esg-tekijoiden-merkitys-kasvaa-yrityskaupoissa/
- Heiniö, M. 2021. Puheenvuoro Webinaari 16.12.2021. Viitattu 29.12.2021
- Itkonen, M. 2021. Yritysvastuu muuttaa koko pelikentän, arvioi Heidi Hautala. ”Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus luoda globaaleja pelisääntöjä”. Viitattu 27.12.2021. https://kaskasmedia.fi/fi/yritysvastuudirektiivi-muuttaa-koko-pelikentan-arvioi-heidi-hautala-tama-on-ainutlaatuinen-tilaisuus-luoda-globaaleja-pelisaantoja/
- Ilmastorahasto. 2022. Ilmastorahaston rahoituksen kriteerit. Viitattu 21.1.2021. https://www.ilmastorahasto.fi/ilmastorahaston-rahoituksen-kriteerit/
- Krogerus. Euroopan parlamentin suositus yritysvastuudirektiiviksi – mistä oikein on kysymys? Viitattu 23.12.2021. https://www.krogerus.com/articles/news/euroopan-parlamentin-suositus-yritysvastuudirektiiviksi-mista-oikein-on-kysymys
- Laurea-ammattikorkeakoulu. 2022. Vihreävastuu hanke: Vihreätilinpäätös ja vastuullisuus osana vihreää siirtymää. Viitattu 21.1.2022. https://www.laurea.fi/ajankohtaista/uutiset/vihrea-vastuu–hanke-vihrea-tilinpaatos-ja-vastuullisuus-osana-vihreaa-siirtymaa/
- Silvola, H. 2021. Vastuullisuusraportoinnin merkitys kasvaa nopeasti. Viitattu 27.12.2021. https://tilintarkastajat.fi/artikkelit/vastuullisuusraportoinnin-merkitys-kasvaa-nopeasti/
- Ylänen, H. 2021. Puheenvuoro Webinaari 25.11.2021. Viitattu 21.1.2022. https://youtu.be/oABaaOFvYp4